28. huhtikuuta 2011

Kameran kätköistä




Tämä tomera tyttö ja kissa-kuva on aivan ihastuttava.
Valitettavasti tämä ole mistään paperikosta, vaan löytö on paperisen tuoksupussin etuosasta, ja nyt se pääsi korttia koristamaan. (Tuoksu on onneksi suht´mieto.)

Hieman keskeneräinen tekeleeni vielä on, kun pitäisi keksiä tyhjään vielä jotain täytettä. No, ehkä puolihelmiä tai kukkia on tulossa tähän ensimmäiseen kierteiseen telinekortti -tekeleeseen.

Hurrjan iloista ja makeaa wappua juuri sinulle!!!

27. huhtikuuta 2011

Poikamaista




Tällainen poikakortti syntyi eräänä päivänä jo valmiiksi väritetystä leimakuvasta. Moreheadin poika on väritetty Promarkereilla, ja kortissa koristeena vain yksinkertaisesti onnittelu-teksti sekä pitsiä.
En ole vielä keksinyt kortille saajaa, mutta ajan kanssa varmastikin tulee käyttöön.

Täällä sairastetaan vaihteeksi jotain pöpöä tai allergista nuhaa, joten kaikki ylimääräinen on jäänyt taudin jalkoihin :(
Tipsun kanssa ulkoillessa huomasin koivuihin ilmestyneen jo pienet hiirenkorvat, ja sitten odotellaan valkovuokkoja; ehtivätköhän äitienpäiväksi?

Keväistä viikon jatkoa!

20. huhtikuuta 2011

Perhos-villitys



Blogimaailmassa on ollut hiljaista, mutta hengissä ollaan :)

Tällainen söpöily-kortti valmistui pikkuhiljaa uudesta (käytetystä) Hänglar&Stänglar -leimasimesta.
Seurakseen tyttönen sai parven perhosia, jotka on tehty lävistimellä ja kohokuvioitu.
Aikast kiva hankinta tuo lävistin ja tulee varmasti käytettyä.

Kevät on edennyt jo pitkälle kun peipposet, metsäkyyhkyt ja sitruunaperhoset on bongattu pihallamme. Pääsiäinen lähestyy, joten..

Oikein hyvää pääsiäistä kaikille tasapuolisesti!

17. huhtikuuta 2011

Pääsiäisen odotusta




Tässä koristelemani lahjapakkaus, joka lähti jokin aika sitten eteenpäin.
Pohjana on suklaarasia ja olen sen päällystänyt hempeillä papereilla ja kukilla ym. koristeilla.

Käykäähän kurkkaamassa tänne.
Kirsikkalehdossa on pääsiäisnamua tarjolla :)

Aurinkoista pääsiäisen odotusta!
toivottelee Tipsutyttö

11. huhtikuuta 2011

MATKALLA

Ajetaan pitkin jäistä tietä
urien osoittamaa väylää.
Takaisin kotiin.

Väsyttää
mutta en osaa nukkua.

Maisemat vaihtuvat.
Tasaista valkeaa maata silminkantamattomiin.

Siellä täällä harmaalautaisia ränsistyneitä heinälatoja
nurkat vinksahtaneina.

Aurinko kultaa tienoot ja painuu puiden taa,
laskee maapallon toiselle puolen.

Minunkin elämäni alkaa olla ehtoopuolella.
Poissa nuoruudenpäivät.
Tilalla tämä ränsistynyt vanha ruumis.

Matkalla tuntemattomaan.



Lämmintä viikon jatkoa♥
(Kotikutoinen runoni nro 2/2007)toivottelee Sari

3. huhtikuuta 2011

Väriä harmauteen




Minulla kortin tekoprojektit kestävät nykyisin monta päivää, ehkä jopa viikonkin verran. Joskus meneillään on monta korttia kerrallaan, tällä kertaa oli vain tämä yksi.

Miten sinä aloitat tekemään omaa korttiasi?
Olisi hauska kuulla minkälainen järjestys sinulla on korttia tehdessä; ensin kuva, sitten väri ja paperi, vaiko toisinpäin?

Minulla kortti muodostuu (yleensä) näin:
1. Ensin pitää etsiä aiheeseen sopiva leimakuva, joko väritetty tai alkaa värittämään.
2. Sitten etsin sopivan taustapahvin (kehys), taustapaperin ja mietin asettelua sekä koristeita (tämä voi kestää ja kestää).
3. Koristeiden paikkaa/lajia vaihdellaan, ja tehdään erivärisiä perhosia jne.

Lopputulos on viimein tässä nähtävillä.
Toivottavasti tämä kortti pääsee onnittelemaan piakkoin jotakuta päivänsankaria,, saapas nähdä ketä?

Leppoisaa sunnuntaita toivottelee Tipsutyttö :)

2. huhtikuuta 2011

ELÄMÄN SIIVET

Vapaus
iloita sanoa tehdä

Kahleet
eivät paina jalkojasi

Ovet
aukeavat kaikkialle

Avaimia
ei tarvita

Vankilasi voit tehdä itse.

Elämä antaa siivet.
Turha kadehtia enkeleitä.


Aurinkoista viikonloppua kaikille♥
(Vuoden 2007 kotikutoisella runolla) toivotellen Sari