28. toukokuuta 2010

Onnittelukorttia jälleen








Julkaisematta jäänyt kortti löytyi kuvat-kansiosta, ja tämä on yksi suosikkileimasimistani 60-luvun Magnolia-tytön ohella.
Helppo väritettävä ja tästä voi tehdä prinsessamaisia kortteja; niin hempeitä tai yksinkertaisia kortteja kuin haluaa.
Kortin taustan olen itse leimaillut Artemion leimoilla, ja hieman väriä antamaan chalksia.
Prinsessa on väritetty Derwent Inktenseillä vedellä levitettynä, chalksia käytetty kasvoihin ja käsiin, sekä kimallusta lisäilty sinne tänne.

Kevät on kaunista, ja kiireistä aikaa, joten bloggailu on jäänyt.
Hiljaisuus jatkuu edelleen; johtuen kädestäni joka alkoi oireilemaan.
Se kun saadaan kuntoon, ja ylioppilas-juhlat juhlittua, niin eiköhän inspiraatiokin taas iske jossain vaiheessa.

- Aurinkoista sunnuntaita kaikille!

6. toukokuuta 2010

Äidille




Aiemmin tein jo tällaisen kortin varastoon ja nyt viikonloppuna se lähtee ilahduttamaan saajaansa.
Äitienpäivänä näitä kukka-aiheisia kortteja onkin todella mukava tehdä.

Leimakuva on Magnolian, ja väritetty Chalkseilla sekä Derwent Inktenseillä.
Paperit on vihkosesta nimeltä Daisy Dandelion, leppäkertut Tiimarista ja sydämet jostain setistä halpishallista. Teksti naputeltu dymolla.

ONNEA ÄIDEILLE 9.5.2010

Kevätpuuhia




Hiljaista on ollut täällä blogin puolella kun on kevätpuuhien aika ja pientä pintaremppaa juhlien odotuksen tuoksinassa..
Kortteja on tullut tehtyä tarpeen mukaan, eikä niitä ole tullut kuvattua kun ovat olleet kiireellä menossa saajalleen. Jotkut luulin kyllä kuvanneeni, mutta ei niitä sitten ollutkaan kameran muistikortilla.

Tässä tyttären tekemä nimipäiväkortti isälleen tuossa huhtikuun lopulla.
Neiti itse piirsi kuvan ja tuloksena persoonallinen, hellyyttävä kortti joita ei taatusti tule muita vastaan.
Neitokainen, vielä hetken 10 vuotta, on tehnyt kavereilleen monta onnittelukorttia talven ja kevään aikana. Kaikkea ei todellakaan tarvitse ostaa kaupasta vaan voi käyttää luovuutta ja tehdä itse!

- Kiitos käynnistäsi, tulethan toistekin!