23. joulukuuta 2012

Joulurauha


Tämä vuosi on tuonut mukanaan paljon kaikkea mukavaa. Mm. Askartelutaivas-sivuston ylläpitoa, haasteita käsitöiden ja askartelun parissa.
Sain tämän mahdollisuuden myötä paljon uusia, ihania tuttavia livenä sekä netissä, ja innolla odotan mitä ensi vuosi tuokaan tullessaan.
Haaveissa olisi kokeilla jotain erilaista kortteilun saralla; jotain neliökorttia suurempaa. Eri asia on, miten aika antaa myöden ja terveyttä riittää.
Haaveilu onneksi on ilmaista, ja ilman unelmiahan en voisi kuvitella eläväni päivääkään..

Kiitokset kaikille blogissani kävijöille, lukijoille sekä joulukortteja lähettäneille ystäville, sukulaisille ja muuten muistaneille!!!

Oikein rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2013 ♥♥♥

4. joulukuuta 2012

Joulukoriste


Tällainen "karkki-tötterö" on joulukuun DT-työni Kuukausihaasteeseen.
Tämän ja paljon muita kivoja haasteita löydät Askartelutaivaasta :D

Alla kuvassa olevat upeat namut, elikäs arvonnan löydät täältä



3. joulukuuta 2012

Askartelutaivaan Toivomushaaste


Täällä vaihteeksi sairastetaan.
Siksipä olin kokonaan unohtaa päivittää uusimman DT- työni, jonka onnekseni tein jo hyvissä ajoin.
Tämän, sekä paljon muita haasteita, löydät Askartelutaivaan sivustolta.

18. marraskuuta 2012

Lumiukko


Magnolian lumiukko pastellisävyillä väritetty lumisateen keskelle. Tällä osallistuin Askartelutaivaan Magnolian haasteeseen.
Nyt siellä on jo uusi haaste menossa, joten kurkkaappa samalla mitä muuta kivaa sivustolta löytyy!
Vielä pitää mainostaa mahtavaa namusta Tikku-Iitalla

4. marraskuuta 2012

Yllätysarvonnan voittaja on

-- fanfaarit soivat, tadaa, ja taulun saa: Mari-Susanna

- Paljon onnea sinulle ♥
Ja otathan yhteyttä kartanolle postittamista varten.

Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille!

2. marraskuuta 2012

Marraskuun haasteet


Toivomushaasteen DT-työnä tuli tehtyä vihkolle kansi. On sillä takakansikin, mutta ei oikein silput "natsanneet" toisiinsa, joten parasta jättää se kuva julkaisematta ettette järkyty niin kovin että lakkaatte vierailemasta täällä


Lyhty on tehty "halloween"- koristeeksi, ja sisällä valoa antaa led-tuikku, jonka voi sammuttaa. Hurrrjan pelottavat koristeet siellä mönkertävät, niinkuin tähän juhlaan kuuluukin :/


Uudet, eli marraskuun haasteet, löytyvät tuttuun tapaan, mistäpäs muualta kuin.. - Askartelutaivaan sivustolta :D

1. marraskuuta 2012

Ompelu / neulontahaaste Askartelutaivaassa


Onpa ilo nähdä teitä täällä näin monta osallistumassa arvontaan! Vielä ehtii osallistua :) JA kaikki uudet lukijat toivotetaan sydämellisesti tervetulleeksi kartanolle ♥

Tänään alkaa uusi haaste Askartelutaivaan sivustolla ja on aiheeltaan hyvin yksinkertainen sanallinen: TONTTU
Nyt on hyvä hetki pysähtyä miettimään, että jos tekisikin pieniä käsitöitä jouluksi jolla voi vaikka ilahduttaa naapuria, tai kaveria, sukulaisia tai ketä vaan keksit itse tehdyllä tontulla :)

Saas nähdä millaisia tonttuja siellä nähdään.. - innolla odotan tuotoksianne!!!

24. lokakuuta 2012

YLLÄTYSARVONTA





Syksyn piristykseksi tuli mieli ilahduttaa teitä jotka seuraatte blogiani, ja järjestää ARVONTA. Voittaja saa kuvassa näkyvän "4living"-muistitaulun.

Kaikki jotka jo ovat, tai nyt liittyvät lukijaksi, saavat kommentoimalla (1) arvan, ja jotka ilmoittavat olevansa jäseninä myöskin ASKARTELUTAIVAAN sivustolla, saavat kaksi (2) arpaa. Mikäli sinulla ei ole omaa blogia, voit osallistua arvontaan myös, kun lähetät sähköpostia tänne päin, eli osoitteeseen korttikartano@gmail.com

Kuvan "muisti-taulu" arvotaan 3.11.2012 klo 18.00


22. lokakuuta 2012

Kappas vaan..




.. sehän on, ei kyllä se on tadaa.. - JOULUKORTTI!
Viimeinkin sain inspistä, kun minulta löytyi laatikosta Lili of the Valley:n valmiita jouluisia kuvia, niin korttihan siitä syntyi :)
Ehkä lisääkin näitä..?

By the way, eli asiasta toiseen. Sain kuulla, että minut hyväksyttiin tänään Askartelutaivaan sivustolle ylläpitäjäksi!
Siellä taas tavataan, jokos SINÄ olet mukana?

10. lokakuuta 2012

Uusi kirppis-sivusto

Uusi Askartelutavara kirppis on avattu 4.10.2012.
Kannattaa tutustua, löydät sen täältä

1. lokakuuta 2012

Kirja-kortti



Kummitytön syntymäpäivälahja jo esiteltiinkin, mutta tässä vielä siihen sisältyvä kortti-kirja, jonka tein DT-työksi Askartelutaivaan kk-haasteeseen.


Kierrätystä


Kesällä, kun ilmatkaan aina suosineet, keksin selailla vanhoja käsityölehtiä ja löysin kivan pipon kaavan. Eikun tuumasta toimeen ja pipotehdas pystyyn.
Ensin tytär teki itselleen hevos-aiheisen keltaisen kesä-pipon, ja siitä innostuneena etsin itselleni sopivampaa kangasta jota voisin pitää. Sellainen löytyi vanhasta t-paidasta ja tässä lopputulos :)

26. syyskuuta 2012

Korvakorut


Kummityttömme täytti vuosia 24.9. ja halusin laittaa pakettiin jotain "mitä kaikilla ei ole"-lahjan, mutta joka kulkisi postin kautta ehjänä perille. Aineksista syntyi tällaiset, hopeiset korvakorut.

21. syyskuuta 2012

Kokeilinpa minäkin


Elämäni ensimmäinen ATC-kortti näki päivänvalon.
Aika kiva tehdä, ja kuvasta se ajatus sitten lähti. Osallistuin tällä kortilla Yllätyshaasteeseen.
Saapa nähdä tuleeko näitä enemmänkin harrastettua..

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille :)

20. syyskuuta 2012

Mainos

Askartelutaivas on askartelijan paratiisi josta löytyy haasteita, arvontoja, kirpputori, ohjeita ym mukavaa! Askartelutaivas@gmail.com

Tällä sivustolla on menossa haku erilaisiin haasteisiin DT:ksi!
Mikä sinua kiinnostaisi eniten, olisiko se Ompelu / Neulonta haaste, Fantasia-haaste,
Koruillaan ministi-haaste, Kuukauden koru-haaste, vaiko kenties Joulukorttiralli?

Mikäli sinulla on intoa ja aikaa, niin tule rohkeasti mukaan.
DT:n tehtävänä on tehdä haasteisiin malli-työ, ja niiden tekeminen on tosi mukavaa!
Näin voin todeta jo parin kuukauden kokemuksen jälkeen :D

Tiedustelut/ yhteydenotot: Askartelutaivas@gmail.com

14. syyskuuta 2012

Tarkista oletko vierailija nro 2289 !!!!

Kävijälaskurin näyttäessä lukua 2289 olet 5000 vierailija blogissani!

Onneksi olkoon, jätä kommentti ja sen jälkeen sähköpostia tulemaan korttikartano@gmail.com, niin kartanolta lähtee yllätys sinulle :D

Sivun katselujen koko historia

4 995


JÄLKIKIRJOITUS

Onnea Pikku-Peikko! Olit 5000 kävijä blogissani jonka olen perustanut 08/2009. Kävijälaskuri ei ole ajatasalla vaan olen joutunut vaihtamaan sen ja tämä luku 5000 on peräisin "tilastot"-sivulta. Laitan sinulle tulemaan lupaamani yllätyksen.
KIITOKSET kaikille blogissani vierailleille ja tervetuloa uudestaan ♥

1. syyskuuta 2012

Käsille töitä


Ompelu/Neulontahaasteeseen (jonka ensimmäinen haaste julkaistaan tänään) tein virkkaamalla kukkasen ja koristelin helminauhalla.
Kierrätettyä on kaunis pieni hakaneula (ostetun vaatteen mukana tullut), sekä lanka jonka olen saanut äidiltäni.
Tämän voi vaihteen vuoksi laittaa koristamaan vaikka kassia tai pipoa jne. mutta tässä neuletakissa se nyt voi hetken ainakin olla.

Tämän haasteen löydät tutusta osoitteesta : Askartelutaivas

Askartelutaivaan syyskuu


Pöllö-kynttilä on syyskuun DT-työni kuukausihaasteeseen.



Tämä kortti on DT-työni syyskuun toivomushaasteeseen.
Tämä meni uuteen, ihanaiseen kotiinsa muuttaneelle pariskunnalle.
Ihastuin tähän leimasin-settiin jossa on lintu-hahmoja sekä kettu.

Haasteet löydät Askartelutaivaan sivustolta. Sinun pitää vain luoda oma tunnuksesi sivustolle jolloin pääset osallistumaan em. haasteisiin sekä moniin muihin.
Miltä kuulostaisi esim. koru- ja helmihaaste, Magnolia- ja joulukortti haaste sekä ompelu/neulontahaaste?

3. elokuuta 2012

Onnea tarvitaan aina :)


Muistinpa juuri, että en ole laittanut esille tämän vuotista tyttäremme syntymäpäiväkorttia.
Tämän tein syntymäpäivää edeltävänä yönä, ja hieman jäi vaaleaksi väritys.
- Aurinkoista päivää kaikille!

1. elokuuta 2012

Askartelijan paratiisi


Askartelufoorumi muuttui uuden sivuston myötä Askartelutaivaaksi.
Minä pääsin tähän sivustoon yhdeksi kuukausihaasteen dt:n joukkoon.

Paperin asemasta käytin kirpputorilta ostamaani tapettia, kantokahvat ovat kangaskaupasta hankkimaani helminauhaa.
Haasteen löydät täältä.

30. heinäkuuta 2012

Maze-book






Blogini päivittyy hiljakseltaan, mutta on ilo ollut huomata että täällä piipahtaa kävijöitä mukavasti!

Elämäni ensimmäinen pieni kirjanen joka on tehty ja mennyt jo ystävälle.
Vaaleanpunaiset sivut on koristeltu esim. tarroilla sekä pienillä tavaroilla, joista toivottavasti on iloa askarteluun :D

Kiitos käynnistä kartanolla ja tule taas pian uudestaan!!!

10. heinäkuuta 2012

Täältä löydät Maissin uuden blogin ja sen kunniaksi ihanaisen namun jonka arvontaan ehdit osallistua 13.7. asti :D

30. kesäkuuta 2012

Kesän ihanuuksia


Ensimmäiset puuhelmeni itse siis suunniteltu ja toteutettu.


Hellyttävä pihapatsas joka oli pakko ottaa asustamaan meidän portaille.


Vaaleanpunainen pioni tässä vain yksi monien joukosta, joiden upea kukkaloisto on yksi kesän kohokohdista :)


Aurinkoista viikonloppua juuri sinulle!

24. kesäkuuta 2012

Ja voittaja on..







- PAULIINA! ONNITTELUT SINULLE!!!
Tyttäremme nosti sinun lappusi, ja Netta toimi virallisena valvojana.
Laitan sinulle postia tulemaan ensi viikolla :)

Hienoa että blogiin on tullut niin monta lukijaa ja meinasin aivan tuolilta pudota kun katselin tilastoa tuossa hetki sitten :/ Uskomatonta..

Se näytti yhteensä 4321 kävijää!
ISO KIITOS KAIKILLE VIERAILIJOILLE JA TERVETULOA UUDESTAAN!

3. kesäkuuta 2012

Arvonta

Tällainen pläjäys olisi yhdelle onnekkaalle tarjolla :) Kommentoi tähän tekstiin 24.6. klo 12.00 mennessä niin olet mukana! Mikään pakko ei ole mainostaa, mutta en kiellä ketään kertomasta tästä eteenpäin, tai liittymästä lukijaksi ;) Onnea arvontaan!

Laidasta laitaan

Kivoja hetkiä kaikille kesälomalaisille!!! Kuvan kortti meni ystävälle, joka sai unelmiensa syntymäpäivän ja siitä sain myös innoituksen aiheeseen. Paljon on tullut kuvattua kaikenlaista, joten ottamiani kuvia laittelen esille laidasta laitaan. Mm. pihan uusittu kukkapenkki, jokimaisemaa ja äitienpäiväksi ostamani kukka. Kortteilu on ollut hyvin vähäistä, mutta jotain pientä on välillä tullut tehtyä :) Myös koruja olen tehnyt vaihteeksi ja kesälomalla toivon pystyväni jatkamaan sen parissa. Kiitos kun tulit vierailulle ja tulethan toistekin!

29. tammikuuta 2012

Synttärit Anskulla

Käykäähän katsomassa täällä on Anskulla ihana synttäriarvonta 5.2. saakka :D

27. tammikuuta 2012

Uuden vuoden ensimmäiset





Vihdoin viimein tuli sellainen hetki, että hiljaisuus täällä kartanolla on rikottava.

Harvoin olen päässyt hääkorttien makuun, mutta nyt koin eräänlaisen "herätyksen". KK-sivustolta löysin itselleni uuden hääpari-leimasimen, ja siitä se inspiraatio sitten lähti.
Leimasimen valmistajaa en valitettavasti tiedä, mutta on tosi suloinen; vaikkakin aika kookas leimasin. Kortti on koristeltu ruusunauhalla, kyyhkysillä sekä tekstillä, joka jää taitoksen alle. Laitoin myös kyltin jossa on hääparin etukirjaimet, sekä hääpäivä. Paljon onnea hääparille♥

Toisessa telinekortissa on Lili of the Valley:n hääpari. Väritys on taasen puuväreillä ja vedellä levitellen. Öljyäkin olen kokeillut, mutta heikoin tuloksin.
Koristeina oli tarkoitus käyttää kukkasia, mutta ne eivät sopineet peittämään kaunista Magnolian taustapaperia. Niinpä tästä tuli aika pelkistetty versio, eikä kovinkaan "hörhelöinen", kuten ensin olin ajatellut.

Tahdon toivottaa juuri sinulle lukijani; oikein kaunista ja rakkauden täyttämää vuotta 2012 ♥