19. joulukuuta 2009

Viisi yötä jouluun


Hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle 2010!

13. joulukuuta 2009

Joulukuu, touhua täys..


Onnittelukortti lähti serkulle menneellä viikolla.Hän kun meni taas vanhenemaan ja saavutti täyden kymppiluvun. ONNEA!!! (Perästä tullaan!)

Leimakuva on Magnolian tyttönen vm 60, ja Promarkereilla väritettynä sekä paperina osa Marianna design Eline´s vintage-vihkosesta. Koristeena tikkarissa (taas) kimalletta, kuten pienessä kukassa keskellä.

Kauan ehti vierähtää viime päivityksestä.. Mutta hienoa että tällä aikaa on kävijöitä ollut kaikesta huolimatta!
Ensimmäiset piparit on leivottu ja melkein syöty, sekä joitain lahjoja hankittu.

Remontti alkaa olla listoja vailla ja verhot ovat työn alla, tavoitteena saada ne ommeltua ikkunaan jouluksi.
Onneksi olen lomalla koko jouluviikon, niin voin keskittyä tavaroiden etsimiseen ja järjestelyyn. Haaveena on ottaa yksi keittiön kaapin ovi pois ja esille yhden lehdessä näkemäni idean mukaan erilaisia purnukoita täynnä kuiva-aineita. Eli jauhot, sokerit ja ryynit tulevat sekalaisiin pelti- ja lasipurnukoihin. Eilen jo kävi moka kun nimikointi oli vielä illalla tekemättä, ja melkein saatiin suolaista suklaapuuroa makean sijasta.

Joulukorttien tekemistä olen harrastanut eiliseen asti, ja osa niistä lähti postitettavaksikin mutta loput etsiytyvät osoitteisiinsa vielä ennen jouluaattoa.
Vaikka ensin olinkin sitä mieltä että en tee itse joulukortteja niin sitten kuitenkin siihen innostuin.
Nykyään on tarjolla todella hienoja materiaaleja, niin että sormet suorastaan syyhysivät niiden kanssa väkertelyyn ja päätyivät korteiksi. Ja niitä voi löytää vaikkapa lähikaupasta..
Kaiken lisäksi sain mukavan yllätyksen Orivedeltä, joka sisälsi mm. ihania papereita, joista sitten oli suorastaan pakko säveltää jotain eikä jättää vain ihailtavaksi laatikkoon. - Vielä kerran kiitos Ami!

Kunhan saan kameran akun taas ladattua niin saan tänne muutaman näytille. (Näin ainakin toivon, että ne sieltä kamera uumenista löytyvät; kunhan sen laturin löytäisin jostakin.)

Kiitos kun poikkesit, -tervetuloa toistekin!

4. marraskuuta 2009

Kaipaus lämpöön..



Laitan viimeinkin kesälomakuvat (peräti 2 kpl) blogiin, muistoksi kesästä ja auringosta..
.nautiskelkaa..

1. marraskuuta 2009

Korttien päivitystä

- Mukavan aurinkoista sunnuntaita ympäri Suomen!
Pakkasta oli miltei seitsemän astetta, mutta ei sitä huomannut niin kuin aiempina vuosina tiesi jo herätessään että on kylmä. Kaiketi se johtuu tuosta hurinalaatikosta nurkassa. Ilmalämpöpumppu on jo lyhyellä aikaa tuntunut myös sähkölaskussa, eli ei hassumpi laite ollenkaan. Suosittelen.

Kameran laturi oli hetken remontin takia hukassa, ja löytyi peräti vuoteeni vierestä. Sen vuoksi muiden perheenjäsenten kännykät, jotka ovat omaani parempia, ovat olleet kameran korvikkeena. Ja tänään sain heidän luovuttamaan ne tietokoneelle että viimein saan jotain laitetuksi näkyville.

Ensimmäisenä yllä julkaisematon kortti tyttövauvalle. Tasapuolisuuden vuoksi piti tehdä myös kortti tytölle samaa kaavaa noudattaen kuin poikavauvan kortti.



Magnolian leimasin tarttui nettikauppaa selatessa kassalle asti ja saapui meille. Pääsi jopa kortiksi asti. Kortissa on yksinkertainen, mutta kaunis pohjapaperi alla, en muista mistä vihkosesta se oli ,pitsikukka onnittelun alla.
Promarkerit vaan on niin kivat tussit värittää, ja saa nopeasti valmista.
Näitä tyttösiä onkin monissa eri väreissä kokeiltuna, ja on tosi mukava leima värittää. Koristeena vielä tähti, joka jälkikäteen ajateltuna olisi voinut olla nauhassa ranteessa tai jotenkin muuten.

22. lokakuuta 2009

Kiitos kaikille!

JO YLI 500 KÄVIJÄÄ!
- KIITOS KUN VIERAILIT BLOGISSANI,
TERVETULOA TOISTEKIN.

"Virtuaalisesti" laitan tarjolle mustikkamuffinsseja tulemaan kaikille lukijoille.

Leipominen on taas kokenut "kampäkin". Olen onnistunut tartuttamaan innostuksen myös nuorempaan pojista. Tiistaina saimme Kultarannan pumpulikakkua, joka aivan suli suuhun.





Tässä pari kuvaa jo eteenpäin menneistä korteista, joiden kuvaaja oli vähän ammattitaidoton taas joissain kohdin eivätkä otokset onnistuneet toivotusti.
Ylin kortti on Sarah Kayn ja hieman levinnyt tuo leimaväri. Näiden värittäminen on haasteellista pieninen yksityiskohtineen, mutta niin mukavaa ja olen käyttänyt Promarkereita.
Nämä hahmot olivat "in" silloin kun olin pieni ekaluokkalainen ja piti olla pyyhekumista lähtien kaikkea mitä löytyi.

Toinen kortti GF prinsessaa sekä koristeena pitsiä, kukkaa -mitäpä muutakaan..
- Onnea näin jälkikäteen nuorelle neidolle, joka tämän sai!

Remontti alkaa olla loppusuoralla ja eilen saimme jo huonekalujakin (+askartelupöydän) sinne päin kuin ne ehkä tulevat olemaan, eli voi ryhtyä laittamaan paikoilleen sieltä täältä etsittäville tavaroille.
Tapetointi meni hienosti vaikka ensin oli hieman jännitystä kuviokohdistuksen kanssa. Seinämaali myös yllätti ja olihan se rautakaupan asiantuntevan myyjän ansiosta oikea sävy sekä sopi tapettiin.
On se mukava kun mies osaa itse niin monta asiaa että ei tarvitse palkata ketään avuksi, tosin ei me muuten tällaista vanhustaloa olisi hankittukaan.

27. syyskuuta 2009

Vauvakortti


Kauan olen kokeillut tehdä mieleisiäni, "lutuisia" vauva-kortteja, mutta tämä (anteeksi, huonosti valokuvattu) onnistui jo lähelle tavoitettaan.
Koristeena on leimakuvan lisäksi tarra joka on Tiimarin valikoimista. Kortissa on sisäpuolella sini-valkoruudullinen paperi joka ei kuvasssa näy, mutta näkyy hieman kuvioitujen nurkkien alta.

Promarkerit


Sain aikaiseksi tilata uuden paketin Promarkereita kun vaaleanpunainen ja ruskea vielä puuttuivat, sekä muitakin tarpeellisia tarvikkeita Paperinauhasta. Nämä sain käsiini viikko sitten maanantaina ja viimein pääsin värittämään eri värisiä Magnolian tyttöjä. Tosi ihana leimasin värittää.
Kortiksi asti valmistuminen odottelee vielä inspiraatiota, -kenties jotain "plinsessamaista".
-Kärsivällisyyttä!

Valmiina onnitteluun


Innostuin nyt tuolta kamerasta lataamaan näitä kortteja tänne esille.
Yksi ilta inspiroiduin tuosta taustapaperista ja näistä metallikoristeista.
Tällainen sitten oli lopputulos.

Onnea kummitytölle!


Tämä meni alkuviikosta kummitytölle syntymäpäiväkortiksi pienen muistamisen kera.

Joulukortin tapaista


Ihan ensimmäinen joulukorttini julkisesti,, siis tämän blogin aloittamisen jälkeen. Onhan tässä vuosien varrella tullut kaikenlaisia askarreltua, mutta ei tällaisista tarvikkeista.
3D kuva on Moreheadin, ja koristeena kaikenlaista laidasta laitaan. En omistanut tätä tehdessä yhtään ainoaa talvista/jouluista paperia tai koristeita, joten käytin ainoastaan värillisiä paperin palasia ja yritinkin koristeilla saada jotain jouluisen tuntua aikaiseksi.
Taidan keskittyä tekemään erilaisia onnittelukortteja, koska aika ei riitä niin monen joulukortin tekemiseen kuin tarvis olisi. Mutta ajattelin tämän nyt arkistoida koska lähtee eteenpäin jossain vaiheessa.

20. syyskuuta 2009

Siili-kortti


Ensimmäinen tilaukseni nettikaupasta, silloin aikanaan?, sisälsi Penny Blackin siilisetin, josta tämä leimakuva päätyi kortiksi asti. Olen väritellyt tätä leimakuvaa enemmän ja vähemmän erilaisia versioita, mutta tähän olin edes hieman tyytyväinen.
Väreinä oli Inktensit ja olen levittänyt värejä öljyllä, sekä lisännyt kukkiin kimalletta.
Koristeena käytin virkattuja kukkasia ja kaikenlaisia "söpöilyjä".

Vointi alkaa olemaan ihan ok, ja tulehduskin helpottanut. (Toivottavasti myös pysyy hyvänä.)
Tulevalla viikolla pitää saada tavaroita seulottua kirpputorille ja sen lisäksi aloitettiin eilen pienimuotoista projektia vaatesäilytyksen tiimoilta.
Makuuhuoneen vaatehuone suljettiin yhdessä remontissa ja tilalle upotettiin (liian) pienet kaapit. Säilytystilaa ei voi koskaan olla liikaa, joten hienoa kun saadaan sinne hyllyjä ja tankoja lisää.
Samalla tapetoidaan ja maalataan koko huone uuteen värimaailmaan. Aikataulu on avoin, mutta toivottavasti ennen joulua on valmista.

- Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

13. syyskuuta 2009

Sunnuntain puuhailuja



Yhtenä iltana alkoi kortteja tulemaan vauhdilla ja niistä nyt kaksi pääsi tänne esille.

Ylimmäisenä olevan ahkeran kuntoilijan koristeeksi en tiennyt mitä laittaisin, mutta monien kokeilujen kautta oranssit kukat istahtivat reunaan. Ne tein leikkurilla ja laitoin Bilteman jalokivet vielä keskelle kukkia.

Alla olevan mieshahmon laitoin kurkistamaan tuollaiseen eräänlaiseen taskuun. Taskun reunat olen liimannut, mutta leimakuva on irrallaan. Muuten yksinkertaisen kortin koristeena on leimakuvan ala- ja yläreunoissa hopeista koristenauhaa sekä ruusut. Vielä onnittelut mukana pienessä kortissa jonka kiinnitin kultaiseen lankaan.

Eilen, kun taas iltasella hieman piristyin, aloin kaivella kangasta kaapista.
Jo peruskoululaisina tehtiin kaverin kanssa itse puseroita ja verkkareita, kudottiin villapaitoja.. Sitten kun perhe kasvoi ja lapset olivat pieniä, tein saumurilla collegepukuja ja kaikenlaista sisustustekstiilejä kotiin, kuten tyynyjä, verhoja jne.
Kirjahyllystä löytyneessä "Lämmin joulu"-kirjassa oli ohje pieneen lumienkeliin, eli samaan tapaan kuin Tildalla on kivoja hahmoja mutta huomattavasti pienempi. Sitä olen nyt rustaillut ja ajattelin saada sen joskus ennen joulua valmiiksi. Saas nähdä, onnistuuko vai lentääkö roskikseen.

Aurinko paistaa todella lämpimästi ja syksystä ei ole tietoakaan. Tai no juu, kertoohan siitä mm. nuhat ja yskät jotka täällä sisällä kuorossa raikaavat sekä nurmikolle pudonneet luumut ja omenat.
Jospa nämä taudit helpottaisivat ja päästäisiin taas normaaliin päiväjärjestykseen.
- Mukavaa sunnuntain jatkoa!

5. syyskuuta 2009

Kommentointi muuttunut

Olemme muokanneet kommentointia niin että se on helpompaa, eikä sinun tarvitse kirjautua Bloggeriin. Voit jättää kommenttia myös anonyymina.
- Olisi kiva jos jätät viestiä käynnistäsi!

4. syyskuuta 2009

Hyvää viikonloppua!

Kaikille blogissa vierailijoille toivotan oikein mukavaa viikonloppua tämän auringosta nauttivaisen tipsumme kuvan myötä. Ehkä se päivä vielä paistaa tänäkin viikonloppuna!



Jo kauan valmiina olleita kortteja nämä, mutta nyt vasta saan aikaiseksi päivitellä näitä lisää.
Yllä Moreheadin tyttö väritettynä tusseilla ja koristeena pitsimäistä nauhaa, joka ikävästi irvistelee eli tarvitsee lisää liimaa.





Aika mukava tämä Penny Blackin kissa, mutta todella pikkutarkka väritettävä. Yritin toteutusta Inktenseillä sekä vähän öljyllä levittelin, mutta harjoitusta vielä vaatii.


Jo toinen tyttären tekemä prinsessa-kortti. Ei tämäkään hassumpi versio ja kovasti yrittää värittää tarkemmin leimakuviaan. Innostuneena tyttönen on tehnyt jo montaa erilaista korttia, mutta kunhan saadaan ne kuvatuksi niin voidaan esitellä vaikka omana päivityksenään.




Lopuksi 3D-kortteja onnitteluun.
Nämä eivät ole myöskään käyttöön menossa, eli jos innostuit niin ota yhteyttä sähköpostitse.
Edellisen päivityksen skeittipoika-kortti, isänpäivä-kortti sekä Art Impressionsin sohvalla istuva lady-kortti ovat myös myynnissä.

31. elokuuta 2009

Onnittelukortteja laidasta laitaan



Juu, oikein näette! Poika, mies ja nainenkin korteissani..
- Kiva kun tulit katsomaan!

Poikien mielipide tästä Greeting Farmin skeittipoikakorista oli - liian hempeä tausta. Sitähän se kieltämättä on, mutta sitten tytär puolusti äidin valintaa ja sanoi että perhoset lähtevät lentoon kun poika skeittaa. Eli siinä se nyt on ja pysyy.
Itse olen pojan väritykseen (Promarkereilla) tyytyväinen. Aukkojen leikkaamista varten olen ostanut kirjakaupasta uuden kirurgin tarkan veitsen, kun ei noilla superhyper-terävillä saksilla oikein enää sormet taivu leikkaamaan näin pieniä yksityiskohtia.





Miehinen onnittelukortti tulla tupsahti tuosta vain, vaikka itse kuva on ollut väritettynä jo pitkään ja toteuttamista vailla.
Kortti leikattu hieman viistoon ja sisäpuolelle laitettu myös paperi, sekä tarraversiona onnittelut isälle. Leimakuva pojan värittämä (kuten myös seuraava), ja hänellä onkin parempi värisilmä kuin äidillään. Minä sitten vain koristelin ja toteutin kortin tähän asti. Kukkia parempaa en (vielä ainakaan) ole keksinyt koristeeksi tähän korttiin, mutta kerran vuodessa se ehkä sallittakoon.




Art Impressions-leimakuva improvisoi mahdollisemman vaatimattomaan taustaan ja tämä tuntui jotenkin sopivan väriltään, mutta kuva puhukoon puolestaan.



20. elokuuta 2009

Mukavaa syksyn alkua!




Päivityksiä satelee harvakseltaan.
Koulut ovat startanneet ja kirjoja on tullut tasaiseen tahtiin päällystettäväksi.
Työ vaatii veronsa ja kotityöt olisi tehtävä iltaisin, että saisin edes viikonloppuna jotain aikaiseksi korttirintamalla. Kortin teko vie aikaa, enkä malttaisi jättää sitä kesken jos olen päässyt ideasta kiinni. Aikaa kun löytyisi niin korttejakin syntyisi.
Nämä ovat viime viikonlopulla tehtyjä ja lähtivät jo eteenpäin.

Ensimmäinen kortti on Forever Friendsin nalle jonka väritin uusilla Dual Tip-tusseilla. Taustapaperi on vihkosesta jonka kannessa lukee Teen Prints paper stack. Sitten on vähän pitsiä nauhakaupasta sekä Tiimarin ruusua kivasti taipuvassa langassa.

Toinen on Greeting Farmin prinsessa leimakuva ja väritetty myös samaisilla tusseilla.
Vähän laitettu kiillettä mekkoon juhlan kunniaksi, sekä Bilteman timantit kruunuun ja taikasauvaan.
Äitini on kova käsityöihminen ja virkkaa kaikenlaista tuosta vaan (sängynpeittoja, verhoja, liinoja, tyynynpäällisiä jne.)
Tekipä hän sitten kauniisti pyydettyäni erilaisia kukkia koristeiksi ja tämä valkoinen puuvillakukka sopi tähän minun mielestäni. Kukilla voisi koristella myös vaatteita, kasseja ja takkeja tai mitä nyt mieleen juolahtaa. Ovat todella kauniita, mutta yritän pitää ne nyt kuitenkin kortteja varten.
Kukasta roikkuu vielä vähän rakkautta kimalteella korostettuna. Sitähän me kaikki tarvitsemme.

9. elokuuta 2009

Lisää kortteja




Ylin kortti on tyttären 10 v. taiteilema. Leimasinkuva on Greeting Farmin prinsessa, jossa on kohotettuna kruunu sekä taikasauvan tähti. Kukat Reprintin.
Ihan itse tyttö taiteili tämän kortin iltapuhteenaan ja vähänkös olimme ihmeissämme.
Tuo leimasin on tosi kiva värittää.

Keskimmäinen leimakuva on lapsosen tusseilla värittämä, mutta äidin toteuttama. Harmillisesti tavallisen tussin vedot jäävät näkyviin, mutta leimakuva itsessään on tosi kiva.

Alimmaisena 3D orvokkia sekä Tiimarin perhonen ja pitsiä ympäriinsä. Kortin reuna leikattu viistoon. Kuva itsessään on aika pieni enkä keksinyt muuta lisätä, niin ajattelin pienentää tilaa tällä keinolla.Orvokkien alla mulperipaperia? (Saa oikaista mikäli meni väärin).

Mukava kun piipahdit blogisssani!

Viikonlopun satoa



Tässä tilauskortit, jotka lähtevät huomenna eteenpäin ja on toivottavasti tilaajalleen mieluisa. Tilauksen ainoana vaatimuksena oli alla oleva unikkokortti 3D-tekniikalla, ja sen onnistuin löytämään paikallisesta kirjakaupasta. Taustana tildapaperia ja perhonen Tiimarista.
3d-kuvat ovat lemppareitani; nopeita työstää ja saa ihan näyttävän kortin.





Lämmintä on riittänyt ja suunnitellut tekemiset alkavat olla loppusuoralla.
Isot lapset vielä siivoavat yhteisen huoneensa, kuopuksen huone on vielä sekaisin tavaraa joka pitää viikon varrella seuloa. Saatiin myös keskimmäisen pojan kanssa siivotuksi yhteistuumin pieniä vaatteita pois ja tilaa tuli jäljelle jääneille sopiville vaatekappaleille.
Vuodet ovat vierineet hurjaa vauhtia - mihin ne oikein katosivat? Vanhin pojista menee lukion kolmannelle, keskimmäinen ysille ja kuopuskin lähtee jo neljännelle luokalle. Ei tässä vielä kuitenkaan tunne olevansa mikään "kalkkis" vaikka uusi vuosikymmen lähestyy vaihtumistaan. - Jokainen päivä on lahja jota ei kannata heittää pois!

5. elokuuta 2009

Kesä jatkuu..



Leimasin on Whiff of Joy "Confirmand Matthew" joka on väritetty Promarkereilla, siivissä hieman kimalleliimaa. Taustapaperi on Tiimarista, kukat Reprintin ja keskelle laitoin vielä koristeniitin. Leimasinkuva ja onnea-teksti on kohotettu 3D-tarrapaloilla paperista.

Loman alkajaisiksi olimme ensin sukuloimassa.
Kävimme mm. Höyryveturipuistossa, Jyväskylässä, Keuruulla sekä Kyyjärvellä.
Kaupoista tulee etsittyä ensiksi aina kaikenlaista askartelutavaraa ja tällä matkalla mukaan tarttui mm. värillisiä papereita, ääriviivatarroja, uusi Morehead-leimasin, vihreä leimaväri, kukkia ja lehtiä sekä erilaisia papereita, kuvioleikkuri, Dual Tip Brush Markersit (tussit) jne.

Kiitos yöpaikasta ja hyvästä ruoasta kaikille sukulaisille jotka meitä kestitsivät.

Kaikenlaista tekemistä on riittänyt niin että askartelut ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Olemme tuoneet askartelua varten pöydän ettei enää tarvitse ruokailla paperisilpun keskellä, ja kaikenlaista muutakin projektia on toteutettu.
Maanantaina odottaa paluu arkeen ja sitä ennen olisi tehtävä pari tilauskorttia.
Laitan lisää kuvia, kunhan kameran kuvat saadaan siirrettyä koneelle.
Aurinkoista kesäpäivää!

25. heinäkuuta 2009

Viimeinen silaus



Pitkään keskeneräisenä olleet hääkortit saivat viimeisen silauksen ja tulivat näin julkaistavaksi. Kortit jäävät odottamaan varastoon, eli vihjeenä tuonne sukulaisten nuorisolle josko tarvetta löytyisi?
Hääparit ja -neito on leikattu Tildan arkista. Taustat ovat paikallisen kirjakaupan valikoimista, joka on ilahduttavan monipuolinen. Kaikki kuvat on kohotettu 3D-paloilla, sekä kimalleliimaa laitettu kukkiin.

23. heinäkuuta 2009

Onnea

Kesäloma alkoi (jee!)ja innostuin jo ensimmäisenä iltana värittelemään näitä leimakuvia, jotka bongasin tilata eräältä bloginpitäjältä.Onnittelukortteja tarvitaan aina silloin tällöin, ja tämän tein varastoon. Väritys Promarkereilla, ne ovat tosi hyviä käyttää ja jälki näyttää tasaiselta, taustalla Tildaa. Tämän aamun aloitin opettelemalla Inktensen käyttöä ja alkaahan sekin pikkuhiljaa onnistumaan. Ehkäpä niitäkin kuvia tulee näkymään tulevaisuudessa kortteina asti.


Vauvakortit



Tein pari vauvakorttia, joista toinen lähtee matkaan tyttövauvalle.

Syntymäpäiväkortti


Syntymäpäiväkortti kuopukselle, joka vietti 10 -v juhlaa.

Tervetuloa!


Tämä kortti lähti ilahduttamaan pyöreitä vuosia täyttävää työkaveriani.


Tästä alkaa ensimmäinen päivä blogissani.
Hieman haparoivin askelin aloittelen esikoispoikani auttamana siirtämään korttejani esille muidenkin katseltavaksi.
-Tervetuloa viihtymään!