21. marraskuuta 2010

LOTV ja tuikkukortti







Ensimmäisenä iso tuikkukortti, joka meni lahjaksi.
Sisälle laitoin tuikkujen sijaan salmiakkeja. Laatikon pohjalle olisi voinut laittaa jonkin kuviollisen paperin, mutta huomasin sen vasta kun olin jo liimannut laatikon kiinni, ja niin se sai jäädä. Kaikki kirjaimet ja koristeet (paitsi leimattu teksti pöllön yläpuolella)ovat peräisin DCWV/Green stack, jossa on vahvasta pahvista tehtyjä eläinhahmoja, tageja jne.
Toivottavasti "tuikkukortti" oli myös päivänsankarille mieluinen.

Tein tyttövauvalle LOTV:n leimasimella kastekortin, ja tämä on tarkoitus toteuttaa tämä myös sinisenä poikavauvalle. Nyt näytille ehti tämä hempeämpi versio jonka leimakuva on väritetty akvarellipuuväreillä. Koristeena nauhaa sekä muutama kukkanen.

Alimmaisena kuva kortista, jossa on käytetty LOTV -leimasin "Top chef". Yksinkertainen kortti ilman mitään koristeita.

Mukavaa joulun odotusta ja kiitos käynnistä!
Tipsutyttö

Joulua odotellessa





Hiljainen viikonloppu sai innostumaan kortteilustakin vaihteeksi.
Kuvaamisen kanssa on ollut pieniä hankaluuksia, joko kortit kiiltävät tai sitten ne ovat aivan hämäriä. Kamera on edelleen hukassa ja joudun ottamaan kuvat kännykällä.

Tässä muutama jouluinen kortti jotka on toteutettu valmiista kuvista.

Oikein leppoisaa sunnuntaita kaikille!

13. marraskuuta 2010

Kortteilua



Harmaa päivä; täällä kartanolla ainakin. Lunta ei näy enää yhtään ja ne vähätkin katosivat tämän aamuisen sateen myötä.

Valoa tuomaan ajattelin laittaa tämän kynttiläkorttini tänne, jota kokeilin jo kuukauden päivät sitten.
Olihan se aika työlästä, eikä toista ole vielä tullut tehtyä. Käytin Tilda-papereita ja aika leveää, kultaista nauhaa. Toisen voisi tehdä jouluisemman version; kunhan inspiraatio taas yllättää.

Eilen laittelin sähköpostia askartelukirppikselle, aikomuksena päästä eroon edes jostain hyllylle unohtuneista lehdistä, jne.
Sinne menee pari leimasinta ja kirjoja, ja tänään jatkoin myyntiä lisäämällä leimasimia sekä lehtiä (Magnolian mm. 2010 joulunumero). Vielä eivät ole tulleet myyntiin asti, mutta ehkä sitten huomenna viimeistään.

- Kiitos käynnistä ja tervetuloa toistekin!

terveisin Tipsutyttö

6. marraskuuta 2010

Joulukortteja 2010






Tässä muutama hetki sitten valmistuneita kortteja joissa on käytetty uusimpia leimoja, eli nalleleimasimia by Lily of the Valley. Jossain vaiheessa pitäisi saada näitä lisää valmiiksi, mutta nyt on prosessit jäissä "pöpön" takia joka ei meinaa hellittää millään. Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu.

Rauhaisaa pyhäinpäivää kaikille!
toivottelee Tipsutyttö